Blogiarkisto: 2018

Vuoden parhaat

Kulunut vuosi on ollut meille jälleen kerran hieno kasvun vuosi. Vauhtia on riittänyt, enkä usko, että se ihan hetkeen hidastuu. Vuodessa on ollut paljon mahtavia hetkiä, joista olen listannut viisi parasta.

Vuoden paras burgeri – myös ilman lihaa

Social Burgerjoint liittyi konserniimme viime vuoden lopussa. Tänä vuonna Social Burgerjointista on kasvanut ketju, jossa on jo neljä ravintolaa. Kahdesti stadin parhaaksi burgerravintolaksi äänestetty Social Burgerjoint huomattiin myös ulkomailla, kun se voitti syksyllä European Street Food Awards -kilpailussa Euroopan parhaan burgerin palkinnon. Voitto tuli Korean Kimchi Burgerilla. Hienoa Pikkis ja Herkko! Seuraavaksi odotellaan voittoa kasvispihvikilpailussa. Ai niin, sellainenkin tuli jo.

Vuoden paras sana on ei

Kehitimme viime vuonna täysin uudenlaista pizzakonseptia. Syntyi No Pizza, joka sanoo ei huonoille asioille. Kesällä avasimme ensimmäisen proof of concept -ravintolan Helsingin Citycenteriin.

Julistimme ei myös sanomalehdissä. Sanoimme Ei kiitos! turhille lisäaineille. Suomessa on käytössä noin 330 E-koodia. Kotipizzan ruuassa niistä on käytössä enää 36. Tuotekehityksemme teki valtavan työn karsiakseen tuotteistamme kaikki sellaiset lisäaineet, jotka eivät ole välttämättömiä esimerkiksi säilyvyyden kannalta.

Vuoden paras tekoäly

Muille vielä science fictionia, meille arkipäivää. Haluamme varmistaa parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen kaikissa kanavissamme. Rakensimme yhdessä OP Ryhmän Pivon kanssa palvelun, jolla asiakas voi tilata pizzaa puheohjaukselle. Palvelu on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Vaikka puheohjaus on vielä pienen yleisön käytössä, tulee se kasvamaan tulevaisuudessa merkittäväksi tavaksi käyttää älylaitteita.

Vuoden paras uutinen

Olemme panostaneet vastuullisuuteen ja vastuullisen liiketoiminnan rakentamiseen jo useita vuosia. Teimme erittäin ison konseptimuutoksen Kotipizzassa neljä vuotta sitten. Kotipizza Groupin brändien kotiin on tullut uusia konsepteja joko ulkopuolelta kuten Chalupa ja Social Burgerjoint, tai sisäpuolelta kuten No Pizza tai lounasmarkkinoille tähtäävä Tasty Market.

Myös muut ovat panneet merkille menestyksemme. Marraskuussa norjalainen Orkla ASA teki ostotarjouksen kaikista Kotipizza Groupin osakkeista. Kaupan toteutuessa siirrymme Orklan alle erillisyhtiönä. Tämä on hyvä uutinen siksi, että se tukee konsernimme kasvua ja vahvistaa asemaamme fast casual -ravintolamarkkinoilla.

Vuoden paras teko

Vuoden paras teko jokaisessa ravintola-alan yrityksessä on ruokahävikin pienentäminen. Jopa joka kymmenes leipäpala, peruna tai kasvis päätyy Suomessa roskiin. Se on aika pysäyttävä luku. Ruokahävikin vähentäminen on yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista. Sen vuoksi olemme sitoutuneet kestävän kehityksen Sitoumus 2050 -ohjelmassa mittaamaan ja vähentämään hävikin määrää ravintoloissamme.

Hyvä uutinen on se, että ruokahävikin määrä Kotipizza-ravintoloissa on jo melko pientä. Siihen vaikuttaa muun muassa tehokkaasti hoidettu, omissa käsissä oleva hankinta, myyntien seuraaminen ja toiminnan suunnittelu, ja innovatiivinen pizzalaatikkomme, jossa pizza säilyy syömäkelpoisena seuraavaankin päivään.

Työ jatkuu ensi vuonna, kun aloitamme valituissa Helsingin Kotipizza-ravintoloissa pilottihankkeen, jossa testataan käytännössä keinoja vähentää ruokahävikkiä. Tarkoituksena on varmistaa keinojen toimivuus käytännössä ja ottaa ruokahävikin seuranta osaksi Kotipizza-konseptia.

Vähähävikkistä joulua!

Tämä sopii meille kuin nenä päähän

Hyvää Nenäpäivää! Tänään on taas se päivä vuodesta, jolloin tehdään hyvää hauskuudella eli kerätään varoja maailman lasten hyvinvoinnille tekemällä kaikenlaista hauskaa. Yksi Nenäpäivän tuen kohteista on yhteistyökumppanimme, lastenoikeusjärjestö Plan International.

Kotipizza on mukana Nenäpäivässä jo kolmatta kertaa. Ketjun asenne Nenäpäivään välittyy parhaiten tästä viime vuonna tehdystä videosta, jolla ovat mukana luova johtajamme Ripe Mikkola, koulutuspäällikkö Samppa Illman, myyntipäällikkö Pekka Kolivuori sekä viestintäpäällikkö Anna Rahikainen. Videossa vilahtaa myös tutun näköinen räppäri T-Rock.

Jokainen päivä on tyttöjen päivä

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Päivän tarkoituksena on juhlistaa tyttöjen voimaa ja mahdollisuuksia – ja samalla muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia.

Kotipizza Group on #tyttöjenpuolella tukemalla lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin työtä tyttöjen oikeuksien ja aseman vahvistamiseksi. Meille erityisen tärkeää on tukea tyttöjen tasa-arvoisia mahdollisuuksia koulutukseen ja siten myös esimerkiksi yrittäjyyteen. Samoja asioita korostan myös henkilökohtaisessa kunniatehtävässäni Plan International Suomen hallituksen jäsenenä. 

Yes we can

Tänään on pitkään odottamani päivä. Näen iltapäivällä Nordic Business Forum -tapahtumassa suuresti ihailemani Barack Obaman.

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille

 

En usko, että kukaan haluaa ostopäätöksillään tietoisesti tukea vastuutonta yritystoimintaa. Jokainen kuluttaja haluaa luottaa siihen, ettei hänen ostamiensa tuotteiden tai palveluiden taustalla ole lapsityövoimaa, pakkotyötä tai muita ihmisoikeusloukkauksia.

Just do it

Ratkaisutoimisto Seedi tuottaa vuosittain Future CEO -nimisen tutkimuksen, jossa määritellään suomalaisyritysten johtajien vaatimuksia. Samassa yhteydessä valitaan Future CEO of the Year eli ”vuoden tulevaisuuden toimitusjohtaja”.

Perjantaina vuoden Future CEO:na palkittiin minut. ”Ajassa mukana oleva muutosjohtaja”, lukee saamassani diplomissa.

Kiitos ja kumarrus. Palkinto on suuri kunnianosoitus. Se kertoo siitä, että Kotipizza Groupissa on tehty oikeita asioita ja että huikea tiimimme luottaa minuun. Menestys ei ikinä ole kiinni yhdestä miehestä tai naisesta, mutta yhteispelin täytyy toimia – ja totta kai pomollakin on paikkansa tuossa yhteispelissä.

Pomon tehtävä on olla jotain mieltä asioista. Usein se tarkoittaa juuri tuota muutosjohtamista. Kotipizza Groupissa se on tarkoittanut esimerkiksi sitä työtä, jota olen tehnyt vastuullisuusajattelun istuttamiseksi yritykseen. Nyt kyse ei todellakaan enää ole minun ajatuksistani. Nykyisin koko Kotipizza Group on täynnä vastuullisuusaktivisteja.

Yhä useammin moderni toimitusjohtaja ilmaisee mielipiteensä myös sellaisista asioista, jotka eivät liity suoraan yrityksen liiketoimintaan. Kannan ottaminen osoittaa asiakkaille ja muille sidosryhmille, mitä firma edustaa.

Ennen kaikkea se osoittaa, millaisia yrityksen arvot ovat käytännössä. Eihän arvoilla ole mitään merkitystä, jos ne ovat vain korusanoja vuosikertomuksessa. Niiden edestä täytyy olla myös valmis toimimaan.

Johtajan ja yrityksen aktivismi jakaa usein mielipiteitä. Toisista se tekee firman entistä uskollisempia faneja ja toiset se saa suuttumaan. Ja niin pitää ollakin.

Loistava esimerkki aktivistijohtajasta on Finlaysonin Jukka Kurttila. Jukka ei epäröi ottaa kantaa tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta – eikä toimia arvojensa mukaisesti. Finlayson on taatusti menettänyt asiakkaita esimerkiksi sen vuoksi, että firma toimii sukupuolivähemmistöjen puolesta, mutta samalla se on varmasti saanut myös monia uusia.

Kyse on tietysti bisneksestä, mutta ei pelkästään siitä. Kyse on myös oikeasta ja väärästä. Viime kädessä Jukka Kurttila toimii niin kuin toimii siksi, että se on hänestä oikein. Myös yritysjohtajilla on oikeus ja velvollisuus pyrkiä tekemään maailmasta parempi paikka.

Viime aikoina minua on inspiroinut erityisesti Niken tuore kampanja, jonka keulakuvaksi on nostettu kansalaisaktivisminsa vuoksi pelipaikkansa menettänyt jenkkifutari Colin Kaepernick. Kampanjan seurauksena ympäri Amerikkaa on järjestetty tilaisuuksia, joissa konservatiivit ovat julkisesti polttaneet Nike-tuotteitaan.

Samalla Niken verkkokaupan myynti on noussut 31 prosenttia. Just do it.

Luovaa suomalaista pizzaa

Yksi työni hauskimmista puolista on uusiin ravintola- ja ruokakonsepteihin tutustuminen. Kiinnostavia uutuuksia on ympäri maailmaa, joten matkustan paljon etsiessäni seuraavaa suosikkiraaka-ainetta tai inspiroivaa konseptia.

Vaikka matkat ovat antoisia ja inspiroidun matkoillani kokemistani asioista, on aina mahtavaa palata kotiin Suomeen. Amerikan tai Aasian suurkaupunkien jälkeen arvostaa aina Suomen puhdasta luontoa, ruokaa ja vettä arvostaa ihan uudella tavalla.

Tänään Suomessa on vielä yksi suomalainen erikoisuus enemmän: No Pizza.

Ei kiitos

Kolme vuotta sitten Kotipizza julkaisi Helsingin Sanomien ja muiden maan suurimpien sanomalehtien kannessa koko sivun mainoksen, jossa julistimme parantavamme maailmaa pizza kerrallaan. Se oli meille tärkeä ohjelmanjulistus. Halusimme kertoa näkyvästi, että Kotipizza on sitoutunut vastuulliseen liiketoimintaan ja käyttämään vastuullisesti tuotettuja raaka-aineita.

Tänään Kotipizza lähestyy suomalaisia taas Hesarin kannessa isolla ohjelmanjulistuksella. Nyt kerromme, että Kotipizza on karsinut tuotteistaan ison kasan lisäaineita.

Eroon muovista

Yksittäisillä hetkillä voi olla ihmiseen valtava vaikutus. Olen kertonut usein, millaisen jäljen ensimmäinen nuorena miehenä tekemäni työmatka Filippiineille jätti minuun. Vierailtuani maailman suurimmalla kaatopaikalla Smokey Mountainilla olen ymmärtänyt, miten suuri vastuu sekä yrityksillä että tavallisilla kuluttajilla on ympäristöstä ja tästä planeetasta.

Koin aivan samanlaisen hetken talvilomallani Vietnamissa, kun näin Tyynessä valtameressä vellovia jätelauttoja. Kaikkein konkreettisimman iskun sain, kun löin sukeltaessani pääni vedessä velloneeseen muovipurkkiin.

There’s no pizza like No Pizza

Nyt se sitten tapahtuu: tiedotimme tänään, että ensimmäinen No Pizza -ravintola avataan viimeistään alkukesästä Helsingin ydinkeskustan City Center -kauppakeskuksen ravintolamaailmassa. Vuokrasopimus on allekirjoitettu ja rakennustyöt voivat alkaa.

En viitsi sanoa, että olen innoissani, koska se olisi vähättelyä. Kyseessä on ehdottomasti yksi koko työurani isoimmista ja upeimmista asioista. Nyt lähdetään katsomaan, mihin suomalaisen pizza- ja ravintolaosaamisen rahkeet riittävät!

Ruokatrendit 2018: uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä

Minulla on ollut tapana kirjoittaa aina näin vuoden alussa edessä olevan vuoden ruokatrendeistä. Tänä vuonna ilmiöt ovat kuin hääpuvusta: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä.

Vastuullisesti ja paikallisesti tuotettujen raaka-aineiden suosiminen sekä kasvissyönnin ja varsinkin fleksaamisen yleistyminen ovat kasvattaneet suosiotaan vuodesta toiseen. Niistä ei voi puhua enää ruokatrendeinä, vaan itsestään selvinä vaatimuksina monelle ruuanystävälle ja kuluttajalle.  Hyvä niin, sillä kukin ilmiö tukee osaltaan kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa ruokakulttuuria.