Blogiarkisto: 2020

Ravintolassa on elämän koko kirjo

Maanantai oli suuri päivä. Oli mahtavaa istua ensimmäistä kertaa pitkän ajan jälkeen ravintolan pöytään ja syödä yhdessä ystävien kanssa.

Tällä viikolla olen syönyt ravintolassa joka päivä. On ollut upeaa tavata ihmisiä, mutta myös toisiin pöytiin kurkkiminen on ollut hauskaa. Kaikkialla on näkynyt vain iloisia ilmeitä! Turvaväleistä ja muista tärkeistä turvallisuusasioistakin on huolehdittu hymy huulessa.

Tämä viikko on ollut osoitus siitä, miten tärkeitä paikkoja ravintolat ovat. Niissä ei ainoastaan hankita ravintoa, vaan niissä koetaan elämyksiä: nautitaan ruuasta, seurasta ja ihmiselämän koko kirjosta.

Juuri tästä on kyse Kotipizzan maanantaina aloittamassa Eläköön ravintola -kampanjassa. Kolmessatoista kaupungissa nähtävissä mainoksissa nostetaan esiin erilaisia paikallisia ravintoloita – ei siis vain omiamme. Näin haluamme kiittää koko alaa ja korostaa ravintola-alan merkitystä koko Suomen taloudelliselle, fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille.

Tällä viikolla olemme kertoneet ravintola-alasta myös toisella tavalla. Kotipizzan Quattro Stagioni -lehdestä on julkaistu erikoisnumero, jota on jaettu verkkokauppatilausten ja kotiinkuljetusten mukana. Lehdessä on lasten puuhatehtäviä sekä tarinaa pizzakuskeista ja muista ravintoloidemme arjen sankareista. Ihmisistä, jotka tuottivat elämyksiä asiakkaillemme myös ravintolasalien ollessa suljettuina, asiakkaiden ja toisten työntekijöiden turvallisuutta unohtamatta.

Niin kuin elämässä yleensäkin, me kaikki tarvitsemme toisiamme. Ilman asiakkaita ei olisi ravintoloita, ilman kriisinkin läpi uskomattoman luotettavasti toimineita tavarantoimittajia ei olisi ruuan raaka-aineita ja ilman ravintoloiden työntekijöitä ei asiakkailla olisi mitään nautittavaa. Kiitos sydämeni pohjasta teille kaikille!

Jäädään etätöihin

Kotipizza Group kehotti tänään kaikkia toimistotyöntekijöitään tekemään etätöitä huomisesta lähtien kahden viikon ajan. Päätöksen syynä on tietysti se, että haluamme minimoida henkilöstömme tartuntariskin.

Samalla haluamme varmistaa sen, että palvelemme ketjujemme ravintoloita niin, että ne voivat jatkaa liiketoimintaansa normaalisti. Ravintoloille on annettu yksityiskohtaiset ohjeet hygienian tärkeydestä. Pidämme myös huolta siitä, ettei kukaan tule ravintolaan töihin sairaana tai jos hänet on asetettu karanteeniin. Kotipizzan vuoden suurin tapahtuma, yrittäjien Talvipäivät, on myös peruttu tältä vuodelta.

Totuus kuitenkin on, että yhteiskunnan täytyy toimia jotenkin myös epidemian aikana. Ravintolatyötä ei voi tehdä etänä.

Meille toimistotyöläisille etätyö ei sen sijaan ole mikään ongelma. Hommat hoituvat tietokoneella ja puhelimella aivan normaalisti kotisohvaltakin. Minäkin olen pitänyt tänään jo toistakymmentä Teams- ja puhelinpalaveria.

Ihmisten kasvokkain kohtaamista ei tietysti korvaa mikään, mutta kyllä yhdessäolo sujuu digitaalisestikin. Ja toisaalta on mukavaa olla kerrankin kotona, kun lapset tulevat koulusta kotiin.

Nyt on myös hyvä aika edistää asioita ja hankkeita, joiden toteuttaminen ei ole ollut aikaisemmin mahdollista. Minulla ainakin on mielessä monia asioita, joihin aion nyt paneutua kaikessa rauhassa.

Yhteistä toimistojen ja ravintoloiden työntekijöille ja kaikille muillekin on nyt hygienian tärkeys. Kädet täytyy pestä huolellisesti, matkat perua ja viranomaisten neuvoja seurata. Ja varsinkin iäkkäistä perheenjäsenistä on nyt syytä pitää erityisen hyvää huolta.

Aivan yhtä tärkeää on henkinen hygienia. Nyt ei ole varaa ryhtyä kyyniseksi tai epätoivoiseksi.

Parasta on luottaa terveydenhuoltoon, varovaisuuteen ja terveeseen järkeen – ja ajatella positiivisesti. Kaikki sujuu vielä ihan hyvin!

Ruokatrendit 2020

Perinteet ovat tärkeitä. Yksi tämän blogin perinteistä on se, että käyn aina näin vuoden alussa läpi ruoka- ja ravintola-alan trendejä.

Tässä ennustukseni vuodelle 2020. Toivottavasti maistuu!

Nousevan auringon ja ruuan maa

Japanilainen ruoka on tähän asti tarkoittanut useimmille suomalaisille sushia. Tokion kesäolympialaisten alla kiinnostus Japania kohtaan kuitenkin kasvaa, ja maan rikas ja ruokakulttuurikin pääsee entistä monipuolisemmin esiin. Itse pidän erityisesti japanilaisista okonomiyaki-paistoksista, joissa on sekä munakkaan että pizzan piirteitä. Kiinnostava ilmiö on myös konstailemattomaan mutta korkealaatuiseen baariruokaan keskittyvä izakaya, joka on ikään kuin japanilaisten vastaus brittien gastropub-kulttuurille. Helsingissä on jo avattu ilmiölle omistautunut ravintola ja izakaya on myös yksi Stockmannin Food Market Herkun tämän vuoden teemoista.

Oikeaa ruokaa lapsille

Aikoinaan lapsille oli ravintoloissa tarjolla pääasiassa nauravia nakkeja tai animaatioelokuvien mainosrihkaman kylkiäisinä myytäviä sokeripommeja. Nyt yhä useampi ravintola alkaa suhtautua lapsiinkin vakavasti otettavina asiakkaina, joiden arvostelukykyä kannattaa kunnioittaa. Parhaat lastenannokset ovat aivan samaa hyvää ruokaa kuin aikuistenkin annokset – ainoastaan pienempiä. Erinomainen esimerkki on Social Burgerjointin Bronx Jr -juustoburger, joka on samaa tavaraa kuin täysikokoinen Bronx. Samalla asialla on myös Fafa’s-ketju, joka on lanseerannut tuhdeista pitaleivistään pienempään nälkään sopivat Jr-versiot.

Kuva: Brinna

Hävikin hyötykäyttö

Ruokahävikin vähentäminen on tärkeä osa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Enää kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, mitä ruoka- ja ravintola-ala voi tehdä pakkauskokojen ja kuljetusten optimoimiseksi ja ruuan säilyvyyden parantamiseksi. Vaikka oltaisiin miten tehokkaita, ravintoloissa syntyy väistämättä aina jonkin verran hävikkiannoksia, mutta onneksi myös niiden hyödyntämiseksi on jatkuvasti enemmän käytännön keinoja. Yksi hienoimmista on hävikkiannoksia edulliseen hintaan välittävä ResQ Club -palvelu (https://www.pizzaguy.fi/havikki-voitoksi/), jota käytetään Kotipizza-ravintoloissa. Sekä asiakkaat että Kotipizza-yrittäjät ovat ottaneet ResQ Clubin erinomaisesti vastaan, eikä syyttä: laskujemme mukaan hävikki on vähentynyt palvelua käyttävissä ravintoloissa jopa neljännekseen entisestä.

Kuljetus muokkaa ravintolaa

Ruuan kuljetus kotiin tai työpaikalle ei ole enää uusi ilmiö. Konsulttiyhtiön McKinsey arvioi, että ruokaa kuljetetaan vuosittain 83 miljardilla eurolla, ja että kuljetus vastaa jo neljää prosenttia ravintolabisneksen koko liikevaihdosta. Monessa paikassa – kuten esimerkiksi Kotipizza-ketjussa – osuus on vielä moninkertainen. Niinpä on vain ajan kysymys, että kuljetus alkaa muokata myös ravintolatiloja ja koko ravintolakokemusta. En usko, että ns. haamukeittiöilmiön merkitys kasvaa kovin suureksi, mutta muuten tullaan jo pian näkemään, miten erityisesti fast casual -ketjuravintolat muuttuvat noutopisteiksi, jotka mahdollistavat kuljetuksen ja paikalla herkuttelun entistä tehokkaammin ja viihtyisämmin.

Iloa ilman alkoholia

Ylenpalttinen juominen ei ole ikinä ollut fiksua, ja nyt varsinkin nuoret ikäluokat vähentävät entisestään alkoholin kulutusta. Ravintola-ala pyrkii vastaamaan tilanteeseen valikoimalla, joka varmistaa, ettei autoilevankaan ravintola-asiakkaan tarvitse aina skoolata pelkällä hanavedellä. Alkoholittomat cocktailit ovat nousseet jo omaksi ilmiökseen, ja ruokaravintoloissa panostetaan usein kombuchaan ja muihin käymisteitse valmistettuihin juomiin, joissa riittää nyansseja melkein kuin viineissä. Itse iloitsen erityisesti siitä, että alkoholittomien ja matala-alkoholisten oluiden valikoima on noussut sekä määrässä että laadussa aivan uudelle tasolle. Kippis!