Kotipizza Games 2016

Kotipizza-ketjun yrittäjät ja työntekijät kilpailivat parhaan pizzanleipojan tittelistä viikonloppuna. Tänä vuonna Kotipizza Games järjestettiin Lempäälän Ideaparkissa. En ikävä kyllä itse päässyt tällä kertaa kannustamaan finalisteja, mutta kuulin, että tunnelma oli huipussaan.

Kotipizza Gamesissa kilpaillaan kolmessa osassa. Kilpailussa pärjäämiseen vaaditaan sekä nopeutta että taitoa. Ensimmäisessä osassa kootaan viisi normaalikokoista ja viisi suurta pizzalaatikkoa. Toisessa osassa leivotaan viisi pizzapohjaa. Viimeisessä osassa leivotaan mahdollisimman suuri pizzapohja, mikä on vaikein, koska pohjassa ei saa olla yhtään reikää.

Ideaparkissa alkukarsinnoissa kilpaili 16 osanottajaa. Finaaliin pääsi kuusi.

Suomen parhaaksi pizzanleipojaksi tiukassa kilpailussa ylsi yrittäjämme Katja Körkkö Iistä. Hän saa palkinnoksi opintomatkan Las Vegasiin kansainvälisille pizzamessuille, jotka järjestetään maaliskuussa.

Pohjois-Suomi oli muutenkin hyvin edustettuna Kotipizza Gamesissa. Toiseksi tuli Maria Karjalainen Oulusta. Edellisen vuoden voittaja Tomi Laakso Parolasta oli finaalin kolmas.

Onnea Katja!

Lähetä kommentti

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.