Tunniste: vastuullisuus

Kotimaisen kanan tarina

Kotipizza on ollut viime aikoina julkisuudessa kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suurin osa näkyvyydestä on ollut positiivista ja liittynyt erityisesti pörssilistautumiseemme ja myyntimme ennätykselliseen kasvuun.

Samalla olemme olleet mukana myös vähemmän mukavissa keskusteluissa. Facebookissa on kirjoitettu paljon Kotipizzan ruuan kotimaisuudesta ja erityisesti käyttämästämme brasilialaisesta pariloidusta kananpojasta.

Chalupa – ruokavallankumous!

Kotipizza Group tiedotti pari kuukautta sitten, että panostamme uusien fast casual -ravintolakonseptien kehittämiseen ja että ensimmäinen uusi ketju avataan vielä tänä vuonna. Nyt se on sitten virallista: olemme mukana meksikolaistyylisessä Chalupa-ketjussa!

Chalupan food truck kiertää aivan kohta Helsinkiä ja Suomen kesätapahtumia ja ensimmäinen ravintola avataan Kallion Porthaninkadulle lähiaikoina.

Johtaja = aktivisti

Tulen muistamaan koko loppuelämäni ensimmäisen työmatkani, jonka tein nuorena miehenä. Matka suuntautui Filippiineille ja heti matkan ensimmäisenä päivänä isäntäni voi minut maailman suurimmalle kaatopaikalle Smokey Mountainille.

Kaatopaikalla oli kaksi miljoonaa tonnia jätettä. Joka puolella oli savua ja lapsia. Lapset ja haju jäivät ikuisesti mieleeni.

Fast casual on kaikkea muuta kuin roskaruokaa

Kansainvälisessä ravintolabisneksessä on jo pitkään puhuttu paljon fast casual -ilmiöstä ja sen suosiosta. Fast casual tarkoittaa nopeita ja rentoja ravintoloita, joissa perheet voivat syödä kohtuuhinnalla maukasta ja laadukasta ruokaa.

Loistava esimerkki menestyneestä fast casual -ravintolasta on usein hehkuttamani Chipotle Mexican Grill. Chipotle on myös osoitus siitä, että fast casual on kaikkea muuta kuin teollista roskaruokaa. Päinvastoin: Chipotle on panostanut esimerkillisesti ruuan laatuun, aitouteen ja vastuullisuuteen.

Parhaan pizzan paistajat

Yrityksen missio on liikkeenjohdollinen käsite, jolla tarkoitetaan firman toiminta-ajatusta ja sen olemassaolon tarkoitusta. Hyvä missio toimii ikään kuin majakkana, joka ohjaa yrityksen käytännön toimintaa oikeaan suuntaan. Huono taas jää kasaksi mahtipontisia korulauseita.

Vastuullisuus on älykästä

Mihin elämäsi esineeseen tai asiaan haluaisit enemmän älyä?

Tällaiseen kysymykseen pääsin vastaamaan eilen IBM:n järjestämässä Business Connect -tapahtumassa. Paikkana oli upeasti täpötäyden Finlandia-talon lava ja seura oli vieläkin huikeampaa: mukanani vastaamassa olivat Maija Vilkkumaa, Iina Kuustonen, Kalle Palander ja MTV:n toimitusjohtaja Heikki Rotko ja juontajana aina yhtä mahtava André Noel Chaker.

Merta edemmäs kalaan

Marine Stewardship Council on riippumaton, voittoa tuottamaton organisaatio, joka ylläpitää sertifiointijärjestelmää kala- ja äyriäistuotteille. MSC:n tavoitteena on vähentää ylikalastusta eli luonnonvarojen kestämätöntä käyttöä. MSC-sertifikaatti pyrkii takaamaan sertifioitujen tuotteiden ekologisuuden asettamiensa ympäristönormien kautta.

Vieläkin vihreämpi boksi

Helsingin Sanomien Nyt.fi-sivusto kirjoitti tänään Amerikassa kehitetystä Greenbox-pizzalaatikosta, ”joka mullistaa arjen”. Greenbox-laatikon kansi kun halkeaa kätevästi neljäksi pieneksi pahvilautaseksi. Boksin jäljelle jäävä osa taas taittuu kahtia säilytyslaatikoksi, jossa on näppärä säilyttää tähteitä.

Puhtaan ruuan tarina

Taistelu puhtaan ja aidon ruuan puolesta jatkuu. Yksi pieni voitto saatiin taas toissapäivänä, kun amerikkalaisen ruokaketjun Chipotlen ”The Scarecrow”-kampanja sai vuosittaisessa Cannes Lions -kilpailussa PR-sarjan Grand Prix -palkinnon eli eräänlaisen markkinoinnin maailmanmestaruuden.

Juustoa vai jotain sen tyyppistä?

Eilen Hesarissa kirjoitettiin että S-ryhmän Xtra Pizzaraasteen sisällöstä on vain puolet juustoa (50 %) ja loput juuston kaltaista kasvisrasvavalmistetta. Kaikki asiat, jossa mainitaan pizza, kiinnostavat minua. Tällaisia tuotteita tehdään sen vuoksi, että hinnoittelu saadaan vietyä alas ja jopa kyseenalaisesti markkinoidaan tuotetta pizzaraasteena, minkä moni kuluttaja varmasti käsittää todellakin juustoraasteena. Toki juustoksi sitä ei voi lain mukaan kutsua ja SOK:n laatupäällikkö kertoo artikkelissa että ”asiakashan sen päättää käykö tuote hänelle.” Minun mielestäni se vaan ei ole oikein, että tällaisia tuotteita edes tarjotaan asiakkaalle kaupassa tai ravintolassa.

Tää on rispektii

Jos liikut tänään Lohjan suunnalla, suosittelen pistäytymään Hiiden koululla kello 18 aikaan. Siellä esitetään silloin koulun näytelmäkerholaisten itse suunnittelema ja toteuttama näytelmä ”Tää on rispektii”.

Vastuullisuus on ennen kaikkea hyvää bisnestä

Vitriini on matkailu- ja ravintola-alan ammattilehti, jota julkaisee alan etujärjestö MaRa. Lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa on iso juttu, jossa kerron Kotipizzan tuoreista kuvioista ja ennen kaikkea vastuullisuusohjelmastamme. Pääosassa ovat Kotipizza-yrittäjät ja heidän roolinsa vastuullisuuden käytännön toteuttajina.