Ratkaisutoimisto Seedi tuottaa vuosittain Future CEO -nimisen tutkimuksen, jossa määritellään suomalaisyritysten johtajien vaatimuksia. Samassa yhteydessä valitaan Future CEO of the Year eli ”vuoden tulevaisuuden toimitusjohtaja”.
Perjantaina vuoden Future CEO:na palkittiin minut. ”Ajassa mukana oleva muutosjohtaja”, lukee saamassani diplomissa.
Kiitos ja kumarrus. Palkinto on suuri kunnianosoitus. Se kertoo siitä, että Kotipizza Groupissa on tehty oikeita asioita ja että huikea tiimimme luottaa minuun. Menestys ei ikinä ole kiinni yhdestä miehestä tai naisesta, mutta yhteispelin täytyy toimia – ja totta kai pomollakin on paikkansa tuossa yhteispelissä.
Pomon tehtävä on olla jotain mieltä asioista. Usein se tarkoittaa juuri tuota muutosjohtamista. Kotipizza Groupissa se on tarkoittanut esimerkiksi sitä työtä, jota olen tehnyt vastuullisuusajattelun istuttamiseksi yritykseen. Nyt kyse ei todellakaan enää ole minun ajatuksistani. Nykyisin koko Kotipizza Group on täynnä vastuullisuusaktivisteja.
Yhä useammin moderni toimitusjohtaja ilmaisee mielipiteensä myös sellaisista asioista, jotka eivät liity suoraan yrityksen liiketoimintaan. Kannan ottaminen osoittaa asiakkaille ja muille sidosryhmille, mitä firma edustaa.
Ennen kaikkea se osoittaa, millaisia yrityksen arvot ovat käytännössä. Eihän arvoilla ole mitään merkitystä, jos ne ovat vain korusanoja vuosikertomuksessa. Niiden edestä täytyy olla myös valmis toimimaan.
Johtajan ja yrityksen aktivismi jakaa usein mielipiteitä. Toisista se tekee firman entistä uskollisempia faneja ja toiset se saa suuttumaan. Ja niin pitää ollakin.
Loistava esimerkki aktivistijohtajasta on Finlaysonin Jukka Kurttila. Jukka ei epäröi ottaa kantaa tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta – eikä toimia arvojensa mukaisesti. Finlayson on taatusti menettänyt asiakkaita esimerkiksi sen vuoksi, että firma toimii sukupuolivähemmistöjen puolesta, mutta samalla se on varmasti saanut myös monia uusia.
Kyse on tietysti bisneksestä, mutta ei pelkästään siitä. Kyse on myös oikeasta ja väärästä. Viime kädessä Jukka Kurttila toimii niin kuin toimii siksi, että se on hänestä oikein. Myös yritysjohtajilla on oikeus ja velvollisuus pyrkiä tekemään maailmasta parempi paikka.
Viime aikoina minua on inspiroinut erityisesti Niken tuore kampanja, jonka keulakuvaksi on nostettu kansalaisaktivisminsa vuoksi pelipaikkansa menettänyt jenkkifutari Colin Kaepernick. Kampanjan seurauksena ympäri Amerikkaa on järjestetty tilaisuuksia, joissa konservatiivit ovat julkisesti polttaneet Nike-tuotteitaan.
Samalla Niken verkkokaupan myynti on noussut 31 prosenttia. Just do it.