Pizzaguy Chigacossa

Olin pitkään kypsytellyt mielessäni ajatusta käydä Chicagossa National Restaurant Associationin järjestämässä tapahtumassa. Tapahtuma kokoaa yhteen kansainvälisesti merkittävät ravintola-alan toimijat. Lähdin tutkimaan tapahtuman antia viime viikonloppuna.

Intohimoisena pizzan rakastajana oli minun mentävä ihan ensiksi tutustumaan Chicagon pizzatarjontaan. Chicago on tunnettu ns. deep dish -pizzoistaan eli pannupizzoista, joille tyypillistä on tavallista pidempi valmistusaika valurautamaisessa pannussa. Pizzataikina on ”buttercrusted” eli voikiteinen. Se tuo taikinaan enemmän piirakkamaista rakennetta kun meilläpäin taas on totuttu ohuisiin pizzapohjiin.

Kaupungissa on tutustumisen arvoiset ja helposti löydettävät paikat Lou Malnati’s Pizzeria ja Giordano’s. Kumpainenkin oli aivan erinomainen. Herkuttelin Lou Malnatin Chicago Classicin.

Matkalla pizzeriasta kävelin Weberin grilliravintolan ohi. Tunnettu grillibrändi Weber on perustanut ravintolakonseptin, jossa kaikki annokset valmistetaan heidän grilleillään.

Itse tapahtumassa tärkeässä asemassa olivat ravintola-alan laitteiston uutuudet sekä mielenkiintoiset esitykset ja keskustelut.

Robotiikka

Näin ensimmäistä kertaa toimivan robotin ravintolamaailmassa. Voisiko robotiikka korvata osan kokoonpanotyöstä tulevaisuudessa? Voisiko puhtaasti roboteilla toimiva ravintola olla jo konsepti?

Tässä videossa näemme robotin toimivan rasvakeittimen kanssa.

Uber Eats

Tuskailin taksin saamisen kanssa Chicagon keskustassa ja avasin Uber-sovelluksen, jolloin vastaani tuli Uber Eats. Uber on lisännyt Wolt-tyyppisen käyttöliittymän taksiliikenteeseen. Nyt voi saada paitsi kyydin myös ruuan kuljetettuna kotiin tai työpaikalle.

Miten fast food muuttaa amerikkalaista syömistä

Mielenkiintoiseen paneelikeskusteluun osallistuvat ketjujohtajat Panera Breadista, Fazoli’sista, Dig Innistä ja kesäkuussa aloittavasta Starbirdistä. Paneelikeskustelusta nousi esille kolme merkittävää teemaa.

Kaikilla keskustelijoilla oli selkeä viesti luopua kaikista ”ylimääräisistä” raaka-aineista. Panera Bread on julkaissut oman no-no-listan, joka kertoo hyvin konkreettisesti tuotekehityksen tavoitteista. Ketju on sitoutunut jättämään tuotteistaan pois kaikki keinotekoiset säilöntä- ja makeutusaineet. Ketju ei esimerkiksi käytä nitraatteja eikä makeutusaine sakariinia, ja tämän vuoden loppuun mennessä käytöstä poistuvat myös muun muassa vanilliini ja sulfiitit.

Kotiinkuljetukset kasvavat edelleen. USA:ssa ravintoloiden omien kuljetusten lisäksi myös kolmannen osapuolen toimijat, kuten Foodora ja GrubHub, ovat kasvaneet merkittävästi. Isot ketjut tosin näkevät kolmansien osapuolien tekemissä kuljetuksissa myös riskejä liittyen esimerkiksi kuljetusten lämpötilan säilymiseen koko kuljetuksen ajan. Ketjujen mukaan tuotteen laatu on yleensä kärsinyt kuljetuksen aikana. Tämä onkin asia, johon meillä Suomessa tulee kiinnittää huomioita, ettei käy niin, että hienon ja siistin käyttöliittymän kautta saakin kotiin haaleaa, kuljetuksessa vatkaantunutta ruokaa.

Farm to table toimii myös ravintolamaailmassa. Ideologisesti lähintä sydäntäni oli tuoreen Dig Inn -ketjun missio siitä, että he ”rakentavat ruoan kautta yhteisöä”. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ketju ostaa suoraan tiloilta, tarjolla on pääsääntöisesti kasviksia ja valikoimassa eletään sesonkien mukaan huolehtien myös seuraavasta satokaudesta. Annokset tehdään alusta saakka ja ketjussa rohkaistaan syömään pöydän ääressä.

Chicago, you really got me.

Lähetä kommentti