Yrittäjäkin palaa lomalta

Lomat on pitkälti jo vietetty ja arki on alkanut. Yrittäjille loma ei kuitenkaan ole ihan itsestäänselvyys. Moni tekeekin rakastamaansa työtä ympäri vuoden.

Usein lomalle pääseminen vaatii yrittäjältä sekä hänen perheeltään ja henkilökunnaltaan erityisjärjestelyjä. Esimerkiksi Ylivieskan Kotipizza-yrittäjät Jukka ja Pilvi Hämäläinen lomailivat Sisiliassa, Italiassa. He kertoivat Kotipizza Ylivieskan Facebook-sivulla matkastaan tulivuorisaarelle ja italialaisista pizzaherkuista. Yrittäjät muistivat myös kiittää henkilökuntaansa, jotka jäivät hoitamaan ravintolaa. Oma tiimi mahdollistaa irtioton myös yrittäjälle.

Kotipizza Ylivieska

Toisaalta myös lomalta palaamisessa on oma hohtonsa. Minä rakastan syksyä, se on aina merkinnyt minulle vuodenajoista kaiken uuden alkamista. Tästä syksystä tulee ihan huikea. Kannattaa seurata tätä blogia tiiviisti, niin pysyy perässä kaikista uusista jutuista, joita on tulossa.

Lomalla pysähdytään pidemmäksi ajanjaksoksi, mutta työn ohessa voi pysähtyä myös hetkittäin. Toiset kutsuvat sitä mindfulness-menetelmäksi. Minulle usein riittää pelkästään hengityksen kontrolli, silmien sulkeminen ja ympäristön äänien kuuntelu.

Pari minuuttia päivässä riittää. Omalta osaltani se kokoaa ajatukset ja virkistää. Toiset saattavat päästä takaisin lomakohteeseensa pariksi minuutiksi.

Lähetä kommentti