Virheistä oppii asiakasta kuuntelemalla

Viime lokakuussa teimme päätöksen poistaa legendaarisen Jauhelihapizzan ruokalistaltamme. Big Mistake. Päädyimme tähän juurikaan asiakasta kuuntelematta. 

Millaisia asiakkaita meillä onkaan, saimme pian huomata. Tajusin, että meidän asiakkaamme ovat nauttineet Jauhelihapizzaa jo kolmannessa sukupolvessa, koska alkuperäinen reseptiikka on 80-luvun puolivälin tienoilta.

Kirsi Hauta-aho on kaiken tämän takana. Hän sai aikaiseksi kuluttajaliikkeen, jossa toistasataa kuluttajaa vaati meitä palauttamaan Jauhelihapizzan takaisin ruokalistalle. Kirsin aktivoimat kuluttajat kommentoivat ahkerasti sosiaalisessa mediassa sekä keskustelivat suoraan yrittäjiemme kanssa tuotteen tärkeydestä. 

Päätimme kuunnella asiakasta nyt todella tarkalla korvalla. Emme pelkästään palauttaneet tuotetta, vaan pystyimme tuomaan takaisin sen luomunaudanjauhelihasta valmistettuna entistä parempana reseptinä. 

Kutsuimme Kirsi Hauta-ahon Tampereen keskustan Kotipizza-ravintolaan ja päätimme yllättää hänet. Hän pääsi maistamaan ensimmäisenä uutta luomunaudanjauhelihasta tehtyä pizzaa.

Tommi, Tampereen keskustan Kotipizza yrittäjä Tero Pohja ja Kirsi Hauta-aho onnellisena maistuvan Jauhelihapizzan jälkeen.

Tommi, Tampereen keskustan Kotipizza yrittäjä Tero Pohja ja Kirsi Hauta-aho onnellisena maistuvan Jauhelihapizzan jälkeen.

Tarjoamme myös kaikille adressin allekirjoittaneille kuluttajille ilmaiset Jauhelihapizzat. He taistelivat tuotteemme puolesta. Heidät tulee palkita.

17 kommenttia artikkeliin “Virheistä oppii asiakasta kuuntelemalla

  1. Antti Aho

    Hieno esimerkki asiakaskeskeisyydestä ja asiakkaan äänen kuulemisesta. Samoin onneksi olkoon avoimuudesta. Taidan käydä ostamassa yhden luomujauhelihapizzan!

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Kiitos Antti! 9.2. Valtakunnallisesti saatavana. Enjoy!

    • jenni

      hieno homma että jauhelihapizza palaa listoille ja Kotipizza myöntää virheensä, onhan Saarioisten jauheliharoiskeläppäkin eniten myytyjen valmisruokien kärkipäässä – mixei sitten muuallakin jauhelihapizzaa haluttaisi…

  2. Jari L

    Voisiko Kotipizza myös parantaa ”kinkun” laatua poistamalla sen rasvaisen makkaran korvaamalla se vaikka Italialais-tyylisellä edullisella kinkkuleikkeleellä, tms.
    Kotipizzan pizzapohjat (vaihtoehtoineen) ja tomaattikastike ovat mielestäni parasta mitä olen suomesta löytänyt. 🙂

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Jari, maaliskuussa tuomme kotimaisen täydellisen kinkun. Meidän kinkkumme ei ole tehty kinkusta, vaan se on kinkkua. 90% lihapitoisuus ja GMO vapaa possu takaavat sen. Terveisin, Tommi

  3. Tiina

    Kiitos, kiitos, kiitos kun palautitte jauhelihakastikkeen listoillenne. Ensi viikolla herkutellaan 🙂

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Yes- kiitos itsellesi Tiina ja tervetuloa herkuttelemaan!

  4. Pingback: Kotipizza myönsi virheensä: ”Päädyimme tähän juurikaan asiakasta kuuntelematta” - Pietar.in

  5. Sini

    Kotipizza kinkkuhan on ollut nyt ainakin pari vuotta palvilastua. Ennen sitä oli se ”mössö liha”.
    Itse en ole siitä jauhelihakastikkeesta ikinä tykännyt. Tuleeko seuraavaksi aloite, että luomu ei ole niin hyvää kuin entinen. Jää nähtäväksi.

    • juha-veli heikonen

      Olen kirjoittanut nyt jo yhteensä lähes kymmenen parannusehdoitusta ja vikojakin eri Kotipizzoista pääkaupunkiseudulla mutta yhtään alennus- tai ilmaiskuponkia en vielä ole teiltä jostain syystä kovasta vaivastani saanut???

      • Tommi Tervanen Kirjoittaja

        Kaikki palaute katsotaan, toiset johtuvat toimenpiteisiin toiset eivät. Kiitos aktiivisuudestasi.

        • juha-veli heikonen

          Nii ei ku tarkotan lähinnä sitä ku kotipizzasivuillanne LUPAATTE/lupasitte että ”räikeiden” vikojen kertomisella jostain kotipizzamyymälästä saa palkinnoksi ilmaisen pizzan tms niin eipä sellaisia palkintoja kuitenkaan ole kuulunut vaikka useita valituksia ja vikoja olen teille ilmoittanut viime vuosina ja keväällå viimeksi.

  6. Elisa

    Suurkiitos jauhelihakastikkeen palauttamisesta. Pelkäsin jo että paras pitsa mitä olen ikinä syönyt on lopullisesti kadonnut.

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Asiakasreklamaatio on suurinta luottamusta mitä yritys voi saada. Meidän tehtävä on olla luottamuksen arvoisia ja korjata asia.

  7. Mervi

    Toinen big mistake on vaihtaa oliivit kalamata-oliiveiksi ei hyvä 🙁

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Moi Mervi, tätä pohdimme pitkään. Päädyimme tähän kuitenkin paljon testaamalla asiakkailla oliiveja. Erityisesti se, että espanjalaiset mustat oliivit ovat ferroglukonaatilla värjättyjä on meille no no. Suosimme mahdollisimman luonnonmukaista tuotantotapaa ja kreikkalaiset Kalamata-oliivit ovat juuri sitä. Terveisin Tommi

Lähetä kommentti