Uusiudu tai kuole

Pizza on italialaisten pyttipannua. Sen perusluonteeseen kuuluu, että jotakuinkin kaikki ainesosat taikinaa, tomaattikastiketta ja juustoa lukuun ottamatta ovat vapaavalintaisia.

Monet ovatkin joskus maistaneet pizzan päällä jotain yllättävää: suklaata, ranskalaisia perunoita, mustekalan mustetta, mandariineja, kermavaahtoa. Ehkä oudoin itse syömäni pizza oli oman tuotekehityksemme hardcore-kokeilut turkinpippureilla (siis Tyrkisk Peber -karamelleilla), pekonilla, piparkakuilla ja aurajuustolla.

Kotipizza tuotekehityksen johtaja Hessu Sikström ideoimassa Risto Mikkolan kanssa.

Kotipizzan tuotekehityksen johtaja Hessu Sikström ideoimassa Risto Mikkolan kanssa.

Moni myös kokeilee aktiivisesti kotonaan erilaisia uusia ja yllättäviäkin yhdistelmiä, ja nykyään erilaisia reseptejä jaetaan tietysti verkossa. Esimerkiksi tämä Masutoiatemu-blogissa esitelty päärynä-vuohenjuusto-pinjansiemen-pizza näyttää niin herkulliselta, että aion itsekin kokeilla.

Minulta kysytään usein, miksei Kotipizzasta saa sellaista tai tällaista pizzaa. Miksette te kokeile ikinä mitään uutta ja yllättävää?

Kokeilemmehan me.

Kotipizza tekee valtavasti uusien tuotteiden kehittämiseksi ja testaamiseksi. Ruokalistaamme päivitetään jatkuvasti niin, että se vastaa parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaittemme makua, oli kyse sitten pizzoista tai muista tuotteista. Asiakkaittemme mukana uusiutuminen on meille yksinkertaisesti elinehto.

Jyrki Sukula oli tuotekehityksemme vieraana.

Jyrki Sukula kävi tuotekehityksemme vieraana.

Hyviä esimerkkejä viime vuosien uutuuksista ovat koko Kotzone-tuotesarja ja rohkea kokeilu liittää hampurilaiset ja pizzat samaan tarinaan: syntyi erityisesti nuorison suosima Burgerpizza.

Viime viikot tuotekehitys on repinyt lihaa kirjaimellisesti eri muodoissa. Revittyä possua, kanaa ja nautaa on pistetty kokeiluun useasti erilaisten raaka-aineiden kaveriksi.

Revittyä possua pizzatäytteenä

Tuotekehityksemme todellinen kruununjalokivi on tietysti vuonna 2008 lanseerattu Berlusconi, joka valittiin samana vuonna New Yorkissa maailman parhaaksi pizzaksi.

Ainakaan amerikkalaisten silmissä savuporon ja kantarellien yhdistelmästä ei puuttunut eksotiikkaa. Muutenkin suomalainen pizzakulttuuri on kansainvälisesti ajatellen hyvin vapaamielistä ja kokeilunhaluista. Esimerkiksi New Yorkin seudulla pizzan päällä syödään hyvin harvoin mitään muuta kuin pepperonia.

Amerikassa muuten oli tunnistettavissa tämän vuoden PizzaExpossa kolme suurta trendiä: gluteeniton ruokavalio, flatbreadit pizzapohjina sekä napolilaistyylinen pizza.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Kotipizza on 270 yrittäjän muodostama ketju. Meidän täytyy pystyä luottamaan siihen, että kaikkia uusia tuotteita kysytään kaikissa ketjun ravintoloissa. Vastaavasti meidän täytyy olla varmoja siitä, että pystymme toimittamaan tarvittavia raaka-aineita kaikille yrittäjille luotettavasti ja kohtuulliseen hintaan. Aivan jokaisen mikrotrendin mukana listat eivät siksi muutu.

Uutta on silti aina luvassa. Ehkä jonain päivänä sellainenkin pizza, jossa on päärynää ja vuohenjuustoa.

Lähetä kommentti