Tämän vuoksi Kotipizza haluaa parantaa maailmaa

Näit ehkä tänään sanomalehden kannessa Kotipizzan ilmoituksen, jossa julistamme parantavamme maailmaa pizza kerrallaan.

Miten valmistetaan pizza, josta jää varmasti hyvä maku suuhun? Tekemällä vastuullisia valintoja raaka-aineiden tuotannossa. Se tarkoittaa, että ketään ei sorreta, suositaan kotimaista ja kunnioitetaan eläimiä ja luontoa. Tärkeää on myös tarjota sitä, mitä luvataankin. Kinkkua, joka varmasti on kinkkua. Ja juustoa, joka on tehty maidosta.

Ilmoituksen tarkoituksena on kertoa, että olemme sitoutuneet vastuullisuuteen. Emmekä ainoastaan yhden mainoksen julkaisun tai kampanjan ajaksi, vaan pysyvästi. Osoituksena tästä olemme myös antaneet Sitoumus2050-lupauksen ja raportoineet sitoumuksiemme toteutumisesta.

Mutta miksi Kotipizza sitten haluaa olla vastuullinen?

Siksi että se on oikein. Jokaisen itsestään ja lapsistaan välittävän ihmisen täytyy kantaa vastuunsa myös ympäristöstään ja sen tulevaisuudesta. Yrityksen täytyy myös edistää niitä arvoja, joihin siinä työskentelevät ihmiset uskovat.

Emmekä ole yksin. Uskomme, että jatkuvasti useampi suomalainen välittää samoista asioista kuin me. Siksi vastuullisuus on jatkuvasti tärkeämmässä roolissa myös kuluttajien valinnoissa.

Panostamalla nyt puhtaaseen ja aitoon ruokaan vahvistamme asemaamme myös pitkällä tähtäimellä. Siksi vastuullisuus on myös hyvää bisnestä. Tämä on tärkeää senkin vuoksi, että olemme vastuussa myös yrittäjillemme. Meidän täytyy huolehtia siitä, että ruokalistoilla on tuotteita, joita asiakkaat haluavat ostaa.

Vastuullisuudella ei kuitenkaan ole suurta merkitystä elleivät tuote ja palvelu ole kunnossa. Kenellekään ei ikinä iske vastuullisen pizzan himo vaan ihan pelkkä pizzan himo. Pizzan tulee olla herkullista ja kokemuksen ravintolan tiskillä tai verkkokaupassa tulee jättää positiivinen muistijälki.

Viime kädessä olemme siis vastuussa asiakkaillemme. Viime viikolla saimme juuri erinomaisen opetuksen siitä, kuinka tärkeää asiakkaiden kuunteleminen on. Jauhelihapizzan poistaminen listalta oli paha moka, mutta onneksi meillä on erinomaisia asiakkaita, jotka eivät epäröi kertoa meille silloin kun me teemme virheitä.

Vastuullisuuden tehtävä on siis tehdä herkuttelukokemuksesta ja muistijäljestä entistäkin positiivisempi. Mikä on hienompaa, jos herkuttelusta ei jää ainoastaan hyvä omatunto vaan se myös tekee maailmasta vähän paremman paikan?

8 kommenttia artikkeliin “Tämän vuoksi Kotipizza haluaa parantaa maailmaa

  1. Anu Koskela

    ”Miten valmistetaan pizza, josta jää varmasti hyvä maku suuhun”?

    Minulle jäi mainoksestanne joku aivan muu, kuin hyvä maku suuhun.

    Ellette tienneet, planeettamme luonnonvarat ovat hupenemassa koko ajan, ennennäkemätöntä vauhtia. Tähän suurin syyllinen on eläintuotanto, eli liha-, kananmuna- ja maitoteollisuus. Eläintuotteiden syöjät kuluttavat luonnonvaroja 10 kertaa enemmän kuin vegaanit, plus 5 miljoonaa litraa vettä enemmän, joka ikinen vuosi. Eläintuotanto myös saastuttaa planeettaamme enemmän kuin kaikki maailman kulkuneuvot yhteensä.

    Kaikesta maatalouden käytössä olevasta maasta Suomessa 70 % on eläintuotannon käytössä rehupeltoina tai eläinten laidunalueina. Eläintuotanto on pääsyy elinympäristöjen tuhoutumiseen ja meneillään olevaan lajien sukupuuttoaaltoon.
    Suomessa maatalous on suurin typpi- ja fosforipäästöjen lähde. Pääsyy vesistöjen rehevöitymiselle on eläintuotanto, sillä 4/5 pelloista käytetään rehunviljelyyn. Kasvit eivät voi imeä kaikkia ravinteita, joten ravinteet valuvat pohjavesiin ja vesistöihin. Nitraatit huuhtoutuvat lopulta pohjavesiin ja voivat saastuttaa ne sekä olla haitaksi ihmistenkin terveydelle. Ylilannoittaminen uhkaa lähes kaikkien uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Kemiallisten lannoitteiden, hyönteismyrkkyjen ja kasvimyrkkyjen ylenmääräinen käyttö, jota tehoton ja rehua vaativa eläintuotanto lisää, vahingoittaa eliöitä maalla ja vesissä sekä tuhoaa ekosysteemejä.

    European Nitrogen Assessment -julkaisun (2011) mukaan jo pelkästään eläintuotannon aiheuttamien typpiyhdisteiden aiheuttama tuho maksoi Euroopassa noin 70–320 miljardia dollaria. Tutkimuksen tekijät summasivat johtopäätökseksi, että tämä summa saattaa ylittää kaikki tuotot, jotka maanosan maataloussektori tuottaa. Eläintuotannon kannattavuutta arvioitaessa tällaisia ulkoiskustannuksia ei useinkaan oteta huomioon. Jos nämä esimerkiksi ympäristöhaitoista johtuvat ulkoiskustannukset sisällytettäisiin hintaan, eläintuotanto olisi tappiollista.

    Eläinteollisuudesta hyötyvien yhtiöiden voitot eivät ole niiden oman työn tulosta. Ne rakentuvat tehotuotannon ja rehun tuottamille ympäristötuhoille – kustannuksille, joita yhtiöiden ei tarvitse maksaa. Sen lisäksi eläintuotteiden hinnat pidetään alhaisina erilaisin yhteiskunnan myöntämin tuin. Liha voi olla halpaa vain ympäristön kustannuksella.

    Eläintuotteiden hinnoissa eivät näy yhteiskunnan myöntämät rahalliset tuet eläintuotannolle eivätkä eläintuotannon haitallisista ympäristövaikutuksista aiheutuvat kulut. Puhumattakaan kärsimyksestä, joka tuotannossa eläneille eläimille on koitunut!!

    Vieläkö olette sitä mieltä, että pizzanne parantavat maailmaa..?

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Kiitos Anu kommentistasi.

      Teemme jatkuvasti työtä kehittääksemme tarjontaamme ja palveluamme entistä ympäristöystävällisemmäksi ja vastuullisemmaksi.

      Kotipizzassa on tarjolla jatkuvasti enemmän kasvisvaihtoehtoja. Kehitämme myös luomutuotteiden tarjontaa raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Esimerkiksi uuden Jauhelihapizzan naudanliha on luomutuotettua. Teemme myös työtä sekä elintarvikealan että viranomaisten kanssa luomutuotteiden saatavuuden edistämiseksi.

      Vaadimme, että kaikki tavarantoimittajamme toimivat eettisesti ja huolehtivat sekä ihmisten että eläinten hyvinvoinnista. Auditoimme toimittajamme tämän varmistamiseksi, käytämme myös kolmannen osapuolen akkreditoituja auditointeja. Ja kyllä minulle jää siitä hyvä mieli, kun ananastehtaamme Indonesiassa varmistaa alueen lapsille mahdollisuuden päästä kouluun ja tarjoaa asumisen sekä opetuksen.

      Parannettavaa tietysti aina on, emme ole parhaita nytkään, mutta olemme päättäneet rohkeasti lähteä matkaan. Tämän vuoksi olemme sitoutuneet esimerkiksi Sitoumus2050-hankkeeseen ja lupaustemme pitämiseen.

      Terveisin,

      Tommi

  2. Katariina Souri

    Mainoksenne on harhaanjohtava ja vastenmielinen. Tulen mielelläni katsomaan maailmanparannustoimianne, sitä kuinka vastuullisesti ja kunnioittavasti kinkkupizzaan joutuvia sikoja kohdellaan käyttämillänne tuotantotiloilla. Kutsua odotellessa…

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Moi Katariina,

      Vastuullisuudessa ei ole Kotipizzassa kyse pelkästään yksittäisestä kampanjasta. Olemme mukana Sitoumus2050- hankkeessa ja olemme sitoutuneet huolehtimaan sekä ihmisten että eläinten hyvinvoinnista, edistämään luomutuotteiden saatavutta, olemaan käyttämättä uhanalaisia kalalajeja sekä pitämään tuotteittemme kotimaisuusasteen yli 50 prosentissa.

      Työ vastuullisuuden edistämiseksi ja maailman parantamiseksi pieni askel kerrallaan on matka eikä maali. Emme ole täydellisiä mutta pyrimme koko ajan olemaan parempia. Siksi myös raportoimme sitoumuksemme pitämisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta säännöllisesti.

      Haluamme olla myös avoimia keskustelulle. Tämän vuoksi kaikki kommentit ovat tärkeitä.

      http://sitoumus2050.fi/fi/sitoumus/teemme-maailmasta-paremman-ja-herkullisemman-pizza-kerrallaan

  3. Jarmo Sassali

    Hyviä kommentteja tullut, itse katson asiaa toiselta kantilta.
    Koska Suomessa syödään pizzaa, ainakin itse haluan ostaa sen paikasta, johon voin luottaa.
    Vaikka eläintuotanto on pahasta ja kasvistuotteet luonnolle parempia, ei Kotipizzan kilpailijat katoa mihinkään, joten on paljon parempi, että käytetään sitä, joka hoitaa asiat parhaiten, vaikka sekään ei ole täydellinen.

    Jos menen paikalliseen kebabpizzeriaan ja ostan pizzan, jossa pitäisi olla vaikka sitä sianlihaa niin en voi olla varma edes siitä onko kyseinen liha sianlihaa. Ja siihen verrattuna Kotipizza on valovuosia edellä paikkoja, jotka toimivat yksinään eivätkä vastuullisessa ketjussa.

    Ja toinen asia, joka itselleni on aivan älyttömän tärkeä, on verot. Kotipizzassa käydessäni voin olla varma, että kaikki verot tulevat maksettua. Kilpailijoiden paikoissa kuitti tulostetaan pyydettäessä ja edelleen törmään usein siihen, että tyrkytetään vain pankkikorttitositetta, ei sitä kuittia joka kertoo mitä on myyty ja millä verokannalla. Itse en ainakaan usko siihen, että noissa paikoissa veroja maksettaisiin kovinkaan säntillisesti.

    Mielestäni Kotipizzan vastuullisuus on jo nyt pitkällä, vaikka tekemistä riittää edelleen. Enkä tarkoita sitä, että aina pitäisi mennä Kotipizzaan, mutta silloin kun pitää ostaa pizzaa niin onhan tuo paras vaihtoehto.

    • Tommi Tervanen Kirjoittaja

      Kiitos Jarmo, meillä tämä vastuullisuus on matka joka on alkanut. Tärkeintä on toimenpiteet vastuullisuuden eteen ja niihin tarttuminen sekä toimeenpano. Emme ole täydellisiä mutta haluamme parantaa. Meiltä saa sitä mitä tilaa. Veroista olen täysin samaa mieltä ja verot sekä lain edellyttämät maksut ovat samalla tavalla vastuullisuutaa. Taloudellista vastuuta. Suomen valtiolta jää vuodessa ravintola-alan harmaan talouden vuoksi 500 miljoonaa € verotuloja saamatta, joille varmasti olisi käyttöä tässä taloudellisessa tilanteessa. Terveisin Tommi

  4. Pauliina Klemola

    Kiitos tiedoista! Jätän siis edelleen Kotipizzan rauhaan asiakkuudeltani, kunnes valikoimiin ilmaantuu vegaanisia pizzoja.

  5. sebastian

    Minä myös toivoisin vegaanisia pitsoja!! Mm. Tampereen nälkäiset vegaani laumat odottavat tarjontaa, facebookissa on monet ryhmät menossa joissa ilmoitellaan Tampereen uusista vegaanivaihtoehdoista. Olemme verkostoituneet ja tiedotus pelaa. Asiakaskuntaa riittää ja se on kasvamaan päin, missä tarjonta, missä kehitys luuraa??

Lähetä kommentti