Tunniste: ruokahävikkiviikko

Hävikki voitoksi

Tänään käynnistyy valtakunnallinen hävikkiviikko, jonka tarkoituksena on levittää tietoisuutta ruokahävikistä ja löytää keinoja sen vähentämiseksi.

Kyse on kaikkea muuta kuin pikkuasiasta. Maailmassa tuotetusta ruuasta noin kolmasosa menee hävikkiin, mikä aiheuttaa lähes 10 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Suomessa hävikin osuus ruokaketjussa on noin 15 prosenttia. Ruokahävikin vähentäminen on yksi keskeisistä tavoista taistella ilmastonmuutosta vastaan.

Ruokaa suuhun, ei roskiin

Nyt vietetään valtakunnallista ruokahävikkiviikkoa, jolla pyritään nostamaan ruuan arvostusta. Tutkimusten mukaan Suomessa joka kymmenes leipäpala, peruna ja kasvis päätyy roskiin. Hurja ajatus, kun tilastoa peilaa esimerkiksi leipäjonojen pituuteen tai ruuantuotannon kasvaviin tarpeisiin maailmassa.