Tunniste: Pizza

Tärkeimmät ruokatrendit 2017

Listasin edellisen kerran ruokatrendejä loppuvuodesta 2015. Kovin paljon vuodessa ei ole asiat ehtineet muuttua, vaan samat asiat ovat edelleen nousussa tai jo valtavirtaa. Esimerkiksi vastuullisesti tuotettua ruokaa ei voi pitää pelkästään trendinä, vaan se alkaa useimmilla olla jo vaatimus.

Mitkä sitten ovat tämän vuoden kuumimmat jutut?

Viime viikon toinen suuri uutinen

Kotipizzassa eletään suurten uutisten aikaa. Jokin aika sitten julkistimme pian käynnistyvän uuden meksikolaistyylisen Chalupa-ketjun ja viime viikolla kerroimme, että Kotipizza Group suunnittelee listautumista Helsingin pörssiin. Pörssiuutisen alla viime viikolla julkistettiin myös toinen, mukavasti julkisuutta saanut uutinen: Kotipizza toi myyntiin tiukkojenkin ruokavalioiden osaksi soveltuvat uutuuspizzat.

Virheistä oppii asiakasta kuuntelemalla

Viime lokakuussa teimme päätöksen poistaa legendaarisen Jauhelihapizzan ruokalistaltamme. Big Mistake. Päädyimme tähän juurikaan asiakasta kuuntelematta. 

Millaisia asiakkaita meillä onkaan, saimme pian huomata. Tajusin, että meidän asiakkaamme ovat nauttineet Jauhelihapizzaa jo kolmannessa sukupolvessa, koska alkuperäinen reseptiikka on 80-luvun puolivälin tienoilta.

Pizzaguyn ennustukset vuodelle 2015

Tähän aikaa vuodesta ennustetaan lujasti seuraavaa vuotta budjettien teon yhteydessä ainakin tuottojen ja kulujen osalta.

Suomessa ennustetaan virallisten tutkimuslaitosten osalta myös vahvasti ensi vuoden näkymiä. Toimialan syvintä ennustamista johtaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut Ry MaRa, joka julkaisi ravintolaruokailun trenditutkimuksen viime viikolla.

Katuruokaa!

Kesän aikana tuli taas todistettua, että musiikkifestivaaleilla ja erilaisissa kesätapahtumissa käyminen on nykyään aivan erilaista kuin parikymmentä vuotta sitten. Takavuosina monilla festareilla sai syödäkseen korkeintaan kärähtäneitä käristemakkaroita ja haaleaa pyttipannua, mutta nyt monissa tapahtumissa on tarjolla aivan huikea kattaus: tacoja, burgereita, falafelia, kebabia, voileipiä, salaatteja, tuoretta kalaa, tuoremakkaroita… you name it. Välillä ruokavaunujen tarjonta on niin houkuttelevaa, että musiikin kuuntelu melkein unohtuu.

Muutetaan muotoa ja makua

Kesällä meillä oli Kotipizzassa kampanjatuotteena Lankkupizzat: Vege, Pulled Pork ja Beef and Roast.

Päädyimme kampanjatuotteisiin monen mutkan kautta, koska heitin alkuvuonna abstraktin ajatuksen tuotekehitykselle siitä, että lähdettäisiin haastamaan pizzan perinteistä muotoa. Halusin tehdä ruokadesignia uudestaan, koska uudet muodot usein viehättävät tottunutta silmää sekä herättävät keskustelua aiheen ympäriltä, varsinkin kun kyseessä on perinteinen pyöreä pizza, mihin kuuluu taikina, tomaattikastike ja juusto pyhänä kolmiyhteytenä.

Juustoa vai jotain sen tyyppistä?

Eilen Hesarissa kirjoitettiin että S-ryhmän Xtra Pizzaraasteen sisällöstä on vain puolet juustoa (50 %) ja loput juuston kaltaista kasvisrasvavalmistetta. Kaikki asiat, jossa mainitaan pizza, kiinnostavat minua. Tällaisia tuotteita tehdään sen vuoksi, että hinnoittelu saadaan vietyä alas ja jopa kyseenalaisesti markkinoidaan tuotetta pizzaraasteena, minkä moni kuluttaja varmasti käsittää todellakin juustoraasteena. Toki juustoksi sitä ei voi lain mukaan kutsua ja SOK:n laatupäällikkö kertoo artikkelissa että ”asiakashan sen päättää käykö tuote hänelle.” Minun mielestäni se vaan ei ole oikein, että tällaisia tuotteita edes tarjotaan asiakkaalle kaupassa tai ravintolassa.

Ketju donkkaa tykimmin

Toissapäivänä uutisoitiin, että donitseistaan ja kahvistaan tunnettu Dunkin’ Donuts -ketju saapuu Suomeen. Tervetuloa! Kansainvälinen kilpailu tekee vain hyvää pienen maan pienille markkinoille. Kuluttajille valinnanvaran lisääntyminen on tietysti vielä iloisempi asia.

Uusiudu tai kuole

Pizza on italialaisten pyttipannua. Sen perusluonteeseen kuuluu, että jotakuinkin kaikki ainesosat taikinaa, tomaattikastiketta ja juustoa lukuun ottamatta ovat vapaavalintaisia.

Monet ovatkin joskus maistaneet pizzan päällä jotain yllättävää: suklaata, ranskalaisia perunoita, mustekalan mustetta, mandariineja, kermavaahtoa. Ehkä oudoin itse syömäni pizza oli oman tuotekehityksemme hardcore-kokeilut turkinpippureilla (siis Tyrkisk Peber -karamelleilla), pekonilla, piparkakuilla ja aurajuustolla.

Pizzamies Las Vegasissa, osa 1

Se, mitä Vegasissa tapahtuu, ei jää Vegasiin, vaan se todellakin kerrotaan täällä.

PizzaExpo on maailman suurin pizza-alan tapahtuma. Las Vegasiin kokoontuvat pääsääntöisesti Yhdysvaltojen merkittävimmät tekijät, mutta myös kansainväliset pizzatoimijat. Ohjelmassa on paljon erilaista aktiviteettia, kilpailuja, luentoja sekä tavarantoimittajien tapaamisia.

Pizzamies San Josessa

Matka San Franciscosta San Joseen kulkee Silicon Valleyn kautta. Matkan varrella on ehkä lähihistoriamme merkittävämpien yritysten kotipaikkoja kuten Cupertino (Apple), Menlo Park (Facebook) ja Mountain View (Google). Vielä normaalin pizzavaahtoamisen ulkopuolelta täytyy todeta se, että San Jose Sharkseilla oli vastassa illalla Mighty Ducks of Anaheim, jonka miehistössä pelasi Teemu Selänne todennäköisesti viimeistä kertaa San Josen yleisön edessä. Yleisö otti Teemun vastaan todella lämpimästi ja minäkin sain tavata sankarini pelin jälkeen.

Pizzamies San Franciscossa

Saavuimme Kotipizza Teamin kanssa San Franciscoon kukkasia hiuksissamme, kuten Scott MacKenzie laulussaan jo aikanaan opasti. San Francisco on minun suuri henkinen kotini. Olen aina rakastanut tätä vapautunutta, suvaitsevaa ja rentoa, erittäin kaunista kaupunkia monella tapaa. Yksi rakkauden osoituksistani on pitkään ollut kaupungin ravintolat, joita on mahtava koluta läpi vuodesta toiseen.

Do the rye thing!

Me Kotipizzassa halusimme intohimoisesti tutkia ruiskuidun käyttäytymistä pizzataikinassa. Kesti kuusi vuotta sitkeää sitkoista tuotekehitystä kunnes saavutimme taikinassa sen, mitä lähdimme hakemaan.