Tunniste: intohimo

Työntäkää ne innovaationne uuniin (Wanted: ruokainnovaattori)

Kotipizzassa on nyt tarjolla huikean mielenkiintoinen pesti. Haemme innokasta ruokainnovaattoria vastaamaan tuotekehityksestä. Chefin haku käynnistyy tänään perjantaina 20.1. ja päättyy 10.2.

Intohimoisen ruokatrendit tuntevan ja kameraa arastelemattoman henkilön työnkuvaan kuuluu uusien ja nykyisten ruokakonseptien kehittäminen ja tuotteistaminen. Pizza on edelleen keskiössä, mutta myös muut tuotteet, kuten juomat ja salaatit, ovat yhä tärkeämpi osa Kotipizza-konseptia.

Ennätykset on tehty rikottaviksi

Julkaisimme eilen Kotipizza-ketjun ennätykselliset huhtikuun myyntiluvut. Teimme koko ketjun historian kovimman myynnin ja rikoimme samalla edellisen ennätyksen viime heinäkuulta. Myimme pizzaa yli seitsemällä miljoonalla eurolla, mikä on aika upea juttu.

Olemme viime vuosina uudistaneet merkittävästi Kotipizzan brändiä. Suuri osa ravintoloistamme on jo raikkaan uuden ilmeen mukaisia. Olemme panostaneet entistä enemmän myös markkinointiin ja asiakkaidemme ymmärtämiseen.

Frankkari fiilistelee

Paras tapa saada virtaa ja vauhtia päivään on ihmisistä inspiroituminen. Sain juuri tällaista inspiraatiota lauantaina lukiessani Hesarista jutun Musti ja Mirri -ketjun vetäjästä Mika Sutisesta.

Sutinen on uusinut Mustia ja Mirriä voimakkaasti ja kasvattanut siitä vauhdilla Pohjoismaiden suurimman lemmikkikauppaketjun. Samalla se on tietysti yksi Suomen menestyksekkäimmistä franchising-ketjuista. Jo 227 myymälää Suomessa ja Ruotsissa ja kohta lisää Norjassa.