Tunniste: franchising

Ketju täynnä tarinoita

Kotipizza juhli viime viikolla kolmekymmentävuotista historiaansa upeissa juhlissa Vanajanlinnassa. Olen ollut elämäni aikana monenlaisissa bileissä, ja nämä olivat ehdottomasti yhdet kaikkien aikojen parhaista. Vieläkin nousee hymy huulille ja tulee tippa silmään, kun muistelen kaikkia niitä mahtavia keskusteluja, joita sain käydä yrittäjiemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Vanajanlinnassa minulle kirkastui kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että franchising-ketjun toiminta perustuu luottamukseen. Ketju ja sen yrittäjät toimivat tehokkaasti yhdessä vain jos ne luottavat toisiinsa. Olen hyvin onnellinen siitä, että olemme onnistuneet rakentamaan Kotipizzassa tällaisen luottamuksen kehän.

Mestarit Areenalla

Kun viisi vuotta sitten käynnistimme Kotipizzassa kokonaisvaltaisen konsepti- ja brändiuudistuksen, epäilevät tuomaat kummastelivat, miksei perinteinen ketju pysy lestissään vaan haikailee muutosta. Miten uskaltaa yrittää ja kokeilla bisnessiipiään, jos yleinen asenneilmasto povaa epäonnistumista?

Poika saunoo

Olo on nyt väsynyt mutta onnellinen. Olemme juuri viettäneet Kotipizzan vuosittaisia Talvipäiviä Rukalla. Kokoontumisia on järjestetty jo 21 kertaa ja taas kerran kasassa on ollut upea joukko yrittäjiä ja ketjun työntekijöitä, tällä kertaa ennätykselliset 326 henkeä.

Tällaiset yhteiset tapahtumat muistuttavat, mikä ajaa Kotipizzaa eteenpäin: intohimo yrittämiseen, rakkaus asiakaspalveluun ja halu tehdä maailmasta parempi paikka pizza kerrallaan. Näitä porukallamme totisesti riittää. Kiitos taas inspiroivista tarinoista ja kokemuksista, joita sain vaihtaa kanssanne!

Aurinkoista kesää!

Kotipizzan yrittäjissä riittää niin paljon virtaa, että jos heidät voisi liittää valtakunnanverkkoon, Suomessa ei kärsittäisi enää ikinä energiapulasta.

Loistava esimerkki tästä on Kaustisella toimiva yrittäjämme Veli-Pekka Havela, joka antoi esimerkin toimeliaisuudestaan käynnistämällä maanantaina maailman ensimmäisen aurinkoenergialla toimivan Kotipizzan. Veli-Pekalla on käytössään 45 aurinkokeräintä, jotka tuottavat vuosittain 11 000 kilowattituntia sähköä.

Frankkari fiilistelee

Paras tapa saada virtaa ja vauhtia päivään on ihmisistä inspiroituminen. Sain juuri tällaista inspiraatiota lauantaina lukiessani Hesarista jutun Musti ja Mirri -ketjun vetäjästä Mika Sutisesta.

Sutinen on uusinut Mustia ja Mirriä voimakkaasti ja kasvattanut siitä vauhdilla Pohjoismaiden suurimman lemmikkikauppaketjun. Samalla se on tietysti yksi Suomen menestyksekkäimmistä franchising-ketjuista. Jo 227 myymälää Suomessa ja Ruotsissa ja kohta lisää Norjassa.

Valtakunnallinen ruokavallankumous

Viime vuosi oli täynnä hienoja kokemuksia. Henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä oli se, että sain olla mukana Chalupa-ravintolaketjun käynnistämisessä.

Iman ja Amin Gharagozlun yhdessä Kotipizza Groupin kanssa luoma meksikolaistyylinen ravintolaketju on täydellinen esimerkki siitä, mistä paljon hehkuttamassani fast casual -ilmiössä on kyse: raikkaista mauista, tuoreista ja vastuullisesti tuotetuista raaka-aineista, kohtuullisista hinnoista ja yksinkertaisesti hyvästä meiningistä.

Tosissaan mutta ei totisesti

Minulla oli kunnia olla Nasdaqin toimitusjohtajan Lauri Rosendahlin haastateltavana pari viikkoa sitten. Haastattelu kuvattiin Kotipizzan kaikkein pyhimmässä eli Kalasataman tuotekehityksessä, jossa koulutamme yrittäjiä, kehitämme tuotteita ja parannamme asiakaskokemusta.

Keskustelimme muun muassa siitä, miksi vastuullisuus on hyvää bisnestä ja miksi fast casual on niin suuri ruokatrendi. Ja pääsi Lauri tietenkin myös paistokoulutukseen.

Uusi luku on alkanut

Tänään on ollut suuri päivä. Kilistin aamulla Helsingin Pörssin kelloa, jonka myötä kauppa Kotipizza Groupin osake aloitti kauppansa pörssin päälistalla.

Listautuminen tarkoittaa yhden unelman toteutumista ja uutta lukua Kotipizzan huikeassa kasvutarinassa. Se tarkoittaa myös sitä, että minulla on paljon uusia omistajia. 

Terveisiä perheestä

Tämä on ollut yksi koko vuoden parhaista viikoista. Maanantaista asti on nimittäin vietetty Kotipizzan jokavuotisia Talvipäiviä.

Rukalle on kokoontunut koko Kotipizza: pääkonttorin väki, aluepäälliköt sekä iso joukko yrittäjiä ympäri Suomea, yhteensä yli parisataa henkeä. Kotoisaa tunnelmaa on korostanut se, että monilla yrittäjillä on ollut mukanaan puolisoita ja perheenjäseniä.

Yksinyrittäjät ja yhdessä yrittäjät

”Yrittäjän ura pitäisi olla haaveena läpi sukupolvien”, sanoi Talouselämä-lehden päätoimittaja Reijo Ruokanen reilu viikko sitten Ilkka-lehden haastattelussa.

”Nuorelle, 24-vuotiaalle, epäonnistuminen annetaan helposti anteeksi. Sitä pidetään oppirahojen maksamisena. Mutta 47-vuotiaan epäonnistumista on vaikeampi hyväksyä.”