Lautanen tyhjäksi!

Äiti opetti aina, että lautanen täytyy syödä tyhjäksi. Siitä lähtien olenkin muistanut, että ruoka on arvokas asia, ja että sitä ei saa heittää hukkaan.

Äidin opetus käsitteli ruokahävikkiä, vaikkei siitä silloin sellaista termiä käytettykään. Nyt ruokahävikki ja sen vähentäminen ovat yksi YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteista. Myös Kotipizza on sitoutunut asiaan. Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa olemme luvanneet ryhtyä toimiin ruokahävikin tutkimiseksi ja vähentämiseksi ketjussamme.

Uskomme, että Kotipizzan ruokahävikki on jo nyt suhteellisen vähäistä. Hankintayrityksemme Foodstock varmistaa tehokkaalla hankintatoimellaan, oikeanlaisilla pakkauksilla ja tiheillä toimituksillaan sen, että Kotipizza-ravintolat saavat juuri oikeat määrät raaka-aineita juuri oikeaan aikaan. Ravintoloissa taas on panostettu oikeanlaisiin säilytys- ja kylmätiloihin.

Sokerina pohjalla on maailman edistyksellisin pizzaboksi, jonka voi taitella pienemmäksi ja joka mahdollistaa pizzantähteiden säilyttämisen kotona jääkaapissa. Sekin vähentää osaltaan pois heitettävän ruuan määrää.


Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö parantamisen varaa voisi vielä olla. Siksi olemme nyt käynnistäneet hankkeen, jossa tutkimme viiden raaka-aineen (pizzajuusto, pizzapulla, kinkku, ananas ja paprika) hävikkiä sekä mistä hävikki syntyy kolmen kuukauden ajan. Koejakson päätyttyä pureudumme hävikin syihin ja ryhdymme tarvittaessa toimenpiteisiin asioiden korjaamiseksi.

Hankkeen perimmäisenä tarkoituksena on vähentää hävikkiä ja säästää sekä yrittäjien että asiakkaidemme rahaa – ja tietysti keventää ympäristölle koituvaa rasitusta. Äidin opeistahan tässäkin on siis kyse. Ruoka on arvokas asia.

Lähetä kommentti