Lasten annoksista (ja vähän aikuistenkin)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusasiantuntija Heli Kuusipalo ehdotti viime viikolla, että ravintoloiden pitäisi luopua lastenannoksista. Se perinteinen lastenannoshan on useimmissa ravintoloissa hinnasta ja tasosta riippumatta nakit ja ranskalaiset. Ravitsemusasiantuntijan mukaan annokset ovat kaikkea muuta kuin terveellisiä.

Kuusipalon lausunto herätti yllättävän paljon keskustelua. Toiset ravintolaketjut puolustautuivat kertomalla vastaavansa vain kysyntään ja tarjoavansa sitä mitä suomalaiset haluavat. Toiset korostivat tarjoavansa lapsiasiakkaille myös kasviksia ja kaikkea terveellistä. Mukaan vedettiin jopa huippukokit Tomi Björck, Hans Välimäki ja Henri Alén, jotka kertoivat tarjoavansa lapsille samaa ruokaa kuin aikuisillekin, vain pienempinä annoksina.

Juttujen kommenteissa ja sosiaalisessa mediassa monet ylistivät eteläeurooppalaista tapaa, jossa lapset oppivat ruokakulttuurin hienoudet syömällä yhdessä aikuisten kanssa. Toiset puolustivat lasten oikeutta syödä helppoa ja tuttua lasten ruokaa

Suomalaiskansalliseen tyyliin keskusteluun tuli heti ikävä syyttelyn maku. Jokainen osapuoli halusi olla enemmän oikeassa kuin muut.

Pitäisikö ravintoloiden vastata asiakkaidensa toiveisiin? Vai pitäisikö lapsia opettaa syömään monipuolisesti ja terveellisesti? Ja pitäisikö suomalaisten perheiden syödä useammin yhdessä?

Kyllä, kyllä ja kyllä.

Voisiko olla niin, että kaikki ovat osaltaan oikeassa? Ja voisiko olla niin, että lastenannosten lisäksi meidän pitäisi puhua kaikkien suomalaisten annoksista?

Lasten_ja_aikuisten_800x600pixRuokakulttuurin ja ruokailutapojen opettaminen on aina perheen vastuulla. Jokaisen vanhemman täytyy olla kiinnostunut siitä, millaista ruokaa hänen lapsensa syö. Nauravat nakit sopivat joihinkin paikkoihin ja tilanteisiin, mutta paras tapa osoittaa esimerkkiä ja välittämistä on syödä yhdessä samaa ruokaa – oli kyse sitten kotiruuasta tai herkutteluhetkestä ravintolassa.

Tietysti myös ravintoloiden täytyy tuntea vastuunsa. Meille Kotipizzassa vastuu on tärkeä asia jo senkin vuoksi, että pizza on perinteisesti ruoka, joka maistuu sekä lapsille että aikuisille. Lapsille ei ole omia makuja eikä ateriakokonaisuuksiin ole paketoitu lasten leluja, vaan pizzaa syödään yhdessä, jakamalla ja vaihtelemalla.

Tämänkin vuoksi olemme sitoutuneet käyttämään aina puhtaita ja luonnollisia raaka-aineita ja edistämään erityisesti kotimaista luomutuotantoa. Teemme jatkuvasti työtä kehittääksemme sekä ruokalistaamme että palveluamme tehdäksemme maailmasta paremman ja herkullisemman pizza kerrallaan. Sekä lapsille että aikuisille yhdessä.

Lähetä kommentti