Isona minusta tulee helsinkiläinen maanviljelijä

Hiihtolomalta palatessani ajelin tuntikausia halki Suomen talvisen maaseudun. Kaikkialla näytti kauniilta ja rauhalliselta, mutta kovin autiolta. Monissa paikoissa suurin piirtein ainoat ihmiset, joita näin, olivat vanhoja ukkoja hakemassa postia tienposkesta kyyryssä kävellen.

Missä olivat kaikki nuoret ihmiset? Miten käy suomalaisen maatalouden? Mistä saadaan suomalaista ruokaa, jos maalla ei asu enää ketään?

Uskon toki, että ruokaa tullaan jatkossakin viljelemään suomalaisilla pelloilla. Mutta samalla aloin pohtia sitä, voisiko ruokaa kasvattaa myös siellä, missä on paljon ihmisiä ja missä ruokaa tarvitaan.

Ajatus jäi päähäni ja ryhdyin tutustumaan kaupunkiviljelyyn. Kyseessä on ympäri maailmaa nouseva ilmiö, jolla pyritään mukautumaan kaupungistumisen aiheuttamiin muutoksiin, turvaamaan puhtaan ruuan tuotanto ja taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan.

Viime viikolla kävin Bostonissa tutustumassa Freight Farmsiin, yhteen maailman innovatiivisimmista kaupunkiviljelyä edistävistä yrityksistä. Freight Farms kehittää Leafy Green Machine -nimisiä kontteja, joiden sisällä on mahdollista kasvattaa erityisesti erilaisia yrtti- ja salaattikasveja hydroponisen vertikaaliviljelyn keinoin.

Leafy Green Machine -kontit ovat liikuteltavia, joten ne on mahdollista sijoittaa sinne, missä ruokaa tarvitaan – kaupunkeihin, asuntojen tai jopa ravintoloiden yhteyteen. Kun ruoka kasvaa siellä, missä ihmisetkin ovat, lautaselle saa aina taatusti tuoretta ruokaa. Samalla säästetään kuljetuskustannuksissa ja ruuan ekologinen jalanjälki minimoidaan.

Me Kotipizzassa uskomme puhtaaseen suomalaiseen ruokaan ja haluamme siksi tutkia kaikkia mahdollisuuksia suomalaisen ruuan tulevaisuuden turvaamiseksi. Kaupunkiviljelyn teknologia kehittyy jatkuvasti ja ehkäpä jo piankin Kotipizzan kasviksia kasvatetaan ravintoloissa. Ja ehkä jonain päivänä minusta tulee helsinkiläinen maanviljelijä.

Lähetä kommentti

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.