Hyvää kestävän kehityksen viikkoa!

Tänään on käynnistynyt Euroopan kestävän kehityksen viikko. Viikon tarkoituksena on nostaa esiin erilaisia julkisten toimijoiden ja yritysten hankkeita, joilla edistetään kestävää kehitystä. Toisin sanoen kyse on siitä, miten voimme luoda uutta ja edistää asioita niin, että maapallon luonnonvarat säilyvät myös seuraaville sukupolville.

Kotipizza on sitoutunut kestävään kehitykseen ennen kaikkea reilut kaksi vuotta sitten tekemämme kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen kautta. Sitoumus2050:ssä olemme sitoutuneet muun muassa kertomaan avoimesti raaka-aineidemme alkuperästä, pitämään yllä yli 50 prosentin kotimaisuusastetta sekä edistämään luomutuotteiden osuutta. Olemme myös sitoutuneet raportoimaan säännöllisesti sitoumustemme toteutumisesta.Sitoumus on ohjannut liiketoimintaamme erittäin konkreettisesti. Se oli esimerkiksi yksi tärkeä syy siihen, miksi päätimme viime vuonna ryhtyä käyttämään pelkästään kotimaista lihaa.

Aivan kaikkia sitoumuksiamme emme ole pystyneet pitämään. Esimerkiksi tavoite luomutuotteiden osuudesta on osoittautunut paljon vaikeammaksi kuin uskoimme erityisesti kotimaisten luomutuotteiden saatavuuteen liittyvien syiden vuoksi. Mutta vaikka emme olekaan tavoitteessa, pyrimme koko ajan löytämään uusia mahdollisuuksia luomutuotteiden käyttöön.

Tämä ei myöskään ole vähentänyt sitoutumistamme Sitoumus2050-ohjelmaan. Tänä vuonna olemme antaneet uuden sitoumuksen ruokahävikin määrän mittaamisesta ja vähentämisestä.

Sitoumus2050 on niin hieno hanke, että haluan edistää sitä kaikin tavoin. Viime syksynä pääsin New Yorkiin kertomaan Kotipizzan sitoumuksista YK:n kestävän kehityksen huippukokouksen yhteydessä.

Nyt olen mukana tuoreella sitoumuksesta kertovalla videolla, jossa hanketta esittelee myös sen suojelija, pääministeri Juha Sipilä. Videosta on tulossa myös englanninkielinen versio.

Lähetä kommentti

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.