”Yrittäjän ura pitäisi olla haaveena läpi sukupolvien”, sanoi Talouselämä-lehden päätoimittaja Reijo Ruokanen reilu viikko sitten Ilkka-lehden haastattelussa.
”Nuorelle, 24-vuotiaalle, epäonnistuminen annetaan helposti anteeksi. Sitä pidetään oppirahojen maksamisena. Mutta 47-vuotiaan epäonnistumista on vaikeampi hyväksyä.”
Ruokanen puhui täyttä asiaa. Ilkan jutun otsikkonakin oli osuvasti ”Julkisen talouden tila on tilaus yrittäjyyden kasvulle.”
Oli silti outoa, ettei Ruokanen ottanut haastattelussa esille franchising-yrittäjyyttä yhtenä yrittäjyyden muotona.
Muutenhan franchising on ollut viime aikoina upeasti esillä julkisessa keskustelussa. Ensin Yleisradio uutisoi Suomen Franchising-Yhdistyksen erinomaisista ennusteista, joiden mukaan Suomessa on tarvetta ainakin 800 uudelle franchising-yrittäjälle ja 2500 franchising-ketjujen työntekijälle. Sitten yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Vastamäki vastasi sekä Ilkassa että Kauppalehdessä Ruokaselle muistuttamalla, että franchising vastaa osaltaan tuohon kysymykseen elinikäisestä yrittäjyydestä.
”Franchising madalluttaa yrittämisen kynnystä tarjoamalla yrittäjälle valmiin konseptin ja jakamalla vastuuta yrittäjän ja emoketjun kesken”, Juha kirjoittaa.
Just näin. Franchising kun on enemmän yhdessä yrittämistä kuin yksin yrittämistä.
Kaikkein sympaattisin viime aikojen frankkaritarinoista onkin ollut juuri tästä yhdessä yrittämisestä kertova Rantapohja-lehden juttu, jossa haastateltiin iiläistä Kotipizza-yrittäjää Katja Körkköä.
”Aina kun tarvitsemme apua, löytyy siihen ketjulta ihminen”, sanoo Katja. Ja se jos mikä lämmittää mieltä.
